Chakrat ja hyvinvointi
Fyysisen anatomiamme lisäksi keholla on
myös ns. energeettinen anatomia, joka ei kaikille ole
yhtä ilmeinen kuin fyysinen anatomia, mutta joka on
vähintään yhtä
tärkeä hyvinvointimme kannalta.
Pääpiirteissään
ihmisen energiajärjestelmä muodostuu chakroista eli
elämänvoimakeskuksista ja meridiaaneista. Meridiaanit
yhdistävät chakrakeskukset toisiinsa ja toimivat
elämänvoimaenergian kanavina.
Elämänvoimaenergia (kutsutaan
myös nimillä ki, chi, orgon ) reagoi ajatuksiimme ja
tunteisiimme. Chakrojemme ja energiajärjestelmämme
toimiessa hyvin ja ollessa tasapainossa me itsekin olemme tasapainossa
ja voimme hyvin. Kun emme ole onnellisia, tasapainoisia ja
positiivisia, se vaikuttaa
energiajärjestelmäämme ja
chakroihimme.
Kehossamme on suuri määrä
chakroja, mutta yleensä, esimerkiksi energiahoidoissa,
keskitytään seitsemään
päächakraan, jotka sijaitsevat selkärangan
kohdalla.
Chakrojen toimitaan liittyy oleellisesti niiden kaksinainen
tehtävä; ne ovat sekä energian
vastaanottajia että sen luovuttajia. Kun chakra on
tasapainossa, energia kulkee sen kautta esteettömästi.
Ihannetilanteessa elämänvoima virtaa
kauttamme tasaisesti ja vuolaana ja energiakeskuksemme eli chakramme
ovat tasapainossa. Tunnemme itsemme vahvoiksi, elinvoimaisiksi ja
tasapainoisiksi.
Elämässä kuitenkin sattuu ja
tapahtuu erilaisia asioita, joihin reagoimme ajatuksin ja tuntein.
Toisinaan nuo ajatukset ja tunteet vaikuttavat niin voimakkaasti,
että ne vaikuttavat koko
energiajärjestelmämme ja ennen kaikkea juuri
chakroihin.
Esimerkiksi tärkeän ihmissuhteen kariudutta voivat
ajatuksemme ja tunteemme muuttua niin negatiivisiksi, että
sydänchakramme tasapaino kärsii.
Sydänchakramme voi silloin heikentyä, koska se ei
pysty ottamaan vastaan elämänenergiaa (rakkautta)
eikä myöskään antamaan
sitä eteenpäin.
Chakran epätasapaino voi siis ilmetä siten,
että chakra saattaa esimerkiksi kylläkin
vastaanottaa energiaa, muttei
päästä sitä virtaamaan
eteenpäin. Tai chakra ei kykene vastaanottamaan
täyspainoisesti elämänenergiaa, mutta
kylläkin lähettää sitä
eteenpäin. Tai sitten chakra on kykenemätön
ottamaan tai antamaan energiaa.
Voimakkaasti tasapainoton chakra voi myös
vetää energiaa muilta chakroilta, mikä
puolestaan saattaa aiheuttaa pakkomielteitä, riippuvuuksia tai
ailahtelevaa käytöstä.
Energiahoitojen yksi keskeinen tehtävä on hoitaa,
aktivoida, puhdistaa ja tasapainottaa chakroja ja sitä kautta
koko ihmisen energiajärjestelmää.
Tämä voidaan tehdä useammalla eri tavalla:
- Virtauttamalla tietoisesti
elämänenergia chakrojen kautta
- Visualisoimalla sitä väritaajuutta, joka on
kullekin chakralle ominaista
- Tuottamalla sitä äänitaajuutta, jolla
chakra värähtelee
- Hoitamalla chakraa eri tavoin sille tyypillisellä
värähtelytaajuudella
- Vaikuttamalla tunteeseen/ajatukseen, mikä liittyy kyseiseen
chakraan
- Voimistamalla chakrasymbolia ja sitä kautta
kyseessä olevaa chakraa
- Käyttämällä chakran
värähtelytaajuuden kiviä
Energiahoitojen vaikutus ja vaikutuksen tunteminen on
aina yksilöllistä.
Erilaiset tuntemukset eväti kuitenkaan aina suinkaan kerro
hoidon tehosta.
Yksinkertaisin ja helpoin itsehoitokeino, varsinkin, jollei hallitse
mitään energiahoitotapaa, on hoitaa
itseään chakrakoruilla.
Chakrakoruja on erilaisia, mutta itse valitsin korun, joka on aitoa
hopeaa ja kiveä. Tällä tavoin korussa
yhdistyvät kaksi tehokasta chakra -hoitotapaa.
Pelkästään se, että tiedät
kantavasi chakrakorua, jossa on hoitava kivi, hoitaa chakraasi. Jos
vielä silloin tällöin
päivän mittaan keskityt kiven väriin ja
siihen, miltä se tuntuu sekä kiven keskellä
olevaan symboliin on chakra-hoitosi todella tehokas.
Näet
tästä Chakrakorut
Huomaathan! Vaikka
energiahoidot saattavat olla usein
erittäin tehokkaita erilaisten fyysisten ja
psyykkisten oireiden lieventäjinä, ne eivät
kuitenkaan korvaa perinteistä
lääkärin
määräämää hoitoa.
Parhaiten täydentävät hoitomuodot, joihin
energiahoidotkin kuuluvat, toimivatkin juuri
lääketieteellisen hoidon tukena.
Koska energiahoidot saattavat nopeuttaa oleellisesti paranemistasi, on
entistäkin tärkeämpää,
että olet yhteydessä
lääkäriisi koskien mahdollista
sairauttasi.