|
MagneettihoitoTeen
magneettihoitoja sekä muiden hoitojen yhteydessä
että erikseen.
Magneettihoito ei ole tämän
päivän keksintö, vaan sitä on
menestyksekkäästi käytetty
täydentävänä hoitomuotona jo kauan.
Magneettiterapia perustuu tosiasiaan, että kaikkien elollisten olentojen solut ovat sähköisesti varattuja. Koko kehomme sykkii / värähtelee koko ajan sähkömagneettisesti. Kaikki elolliset olennot ovat riippuvaisia tästä heikosta sisäisestä magneettikentästä, joka kontrolloi esimerkiksi sydämen sykettä, aivotoimintaa, hermoimpulsseja sekä myös hengitystä. Häiriö solun sähkömagneettisessa kentässä saa solun ja siis meidät voimaan huonosti. Tiedetään, että monet sairaudet voivat johtua solujen sähköisestä poikkeamasta. Magneettiterapialla vaikutetaan solujen
värähtelytaajuuteen saaden solut
työskentelemään tehokkaammin. Magneetit
itsessään eivät ole parantavia, vaan ne
stimuloivat kehon soluja toimimaan paremmin ja siten parantamaan itse
itsensä. Magneettihoidon avulla verenkierto paranee ja
sitä kautta myös aineenvaihdunta ja mm. veren
hapenkuljetuskyky paranevat. Magneettiterapiaa on huomattu soveltuvan erinomaisesti esimerkiksi luunmurtumien ja luukadon, osteoporoosin, erilaisten nivel- ja reumavaivojen, migreenin, unihäiriöiden, sydän- ja verisuonitautien ja kiputilojen hoitoon. Magneettihoidosta puhuttaessa on syytä huomata ero staattisen ja pulsoivan magneettihoidon välillä. Staattinen magneettihoito perustuu pysyvään, ei-vaihtelevaan, magneettikenttään. Sitä käytetään yleisesti erilaisissa magneettihoitotuotteissa, kuten tyynyissä, patjoissa, pohjallisissa ja koruissa. Hoito soveltuu hyvin myös itsehoitoon, sillä se vaikuttaa lähinnä kehon pintakerroksiin. Pulsoivassa magneettihoidossa magneettikentän voimakkuus (ja suunta) vaihtelevat. Hoito suoritetaan useimmiten hoitajan toimesta ja se on syvempää koko kehoon vaikuttavaa hoitoa, jota yleensä annetaan lyhyinä viikon parin hoitojaksoina. Magneettiterapiaa ja sen vaikutuksia tutkitaan jatkuvasti. Tutkimusten myötä löytyy myös uusia positiivisia terveysvaikutuksia.
Katsopa video, missä magneettiterapian teho jalkojen verenkiertoon on kuvattu infrapunakameralla: |
|
© Ikira
|