Hei!
Olen Tarja Miettinen,
elämän
tutkimusmatkailija.

Valmistuttuani yliopistosta pääaineenani matematiikka
ja tietojenkäsittelytiede jatkoin opiskeluani
sihteeriopintojen ja tietotekniikan parissa. Olen
työskennellyt muun muassa opettajana,
sihteerinä ja tietotekniikan
asiantuntijatehtävissä.
Henkisyys on kuitenkin ollut minua eteenpäin vievä
voima.
Minua ovat aina kiinnostaneet elämän suuret
kysymykset, sellaiset kuin vaikkapa: miksi me elämme ja
mikä on tehtävämme
täällä maan
päällä. Vastauksia näihin
kysymyksiin olen etsinyt kirjoista, eri opinahjoista ja
henkisistä oppisuunnista, filosofioista, erilaisilta
kursseilta, toisilta ihmisiltä ja omista kokemuksistani.
Opiskelin Reiki Masteriksi oivallettuani, että Reiki,
kuten energiahoidot yleensäkin sekä
Aarrekartta,
Fengshui, enkelit jne, on vain yksi tapa
ilmentää henkisyyttä
arkipäivässä.
Sillä, onko olemassa henkisyyttä, jollei se ilmene?!
Etsijän Tieni on ollut pitkä (yli 40
vuotta!) ja se jatkuu yhä. Jotain on kuitenkin kertynyt jo
matkareppuuni ja haluan jakaa sen muiden kanssa.
Tätä tarkoitusta varten perustin vuonna 2006 oman
yrityksen,
IKIRA:n (IKI= ikuinen, RA=aurinko, henki,
elämänvoima).
Erilaisilla energiahoidon kursseillani onkin vuosien mittaan
käynyt satoja ihmisiä ja kurssini ovat olleet jopa
yllättävän suosittuja.
Nykyään, mieheni
jäätyä
eläkkeelle,
pidän kursseja harvemmin, sillä pyrin itse
elämään kuten opetan ja jaan
aikani tasaisesti
yritykseni ja perheen
kesken. Luonnossa liikkumisen lisäksi rakkaimmat harrastukseni
ovat lukeminen ja korujen valmistus. 
Lasten lennettyä jo pois pesästä
jaan kotipesän mieheni Timon ja
koiramme Vilin kanssa.
Timo, elämäni matkakumppani,
on ollut arvokas seuralainen henkisellä
vaelluksellani, jolloin pään tavoitellessa
taivasta jalat helposti irtoavat maasta ja silloin tarvitaan
realistista, mutta henkistä näkökulmaa
asioihin.
Timolla on eläkkeelle
jäätyään ollut
aikaa
perehtyä
muun muassa erilaisiin energiahoitoihin.
Nähtyään ja
kuultuaan muutaman vuoden ajan Quantum Touch -hoitojen tehon,
myös
hän halusi opetella sen!
Niinpä Timo onkin nyt aktiivisesti mukana Ikiran toiminnassa
ja
ehkäpä jatkossa myös pitää
kursseja
yhdessä kanssani.
Tarja
|