ENKELIKORUT

 eli

 
Enkelin Kutsuja
Enkelin rukouspallo

Paitsi, että Enkelikorut ovat viehättäviä ja omaperäisiä koruja,
ne myös muistuttavat meitä Suuresta Todellisuudesta
 ja auttavat meitä arjessamme.
Jokainen Enkelikoru on käsityönä tehty ja
 korut ovat siis yhtä yksilöllisiä kuin enkelitkin.


Enkelin Kutsuja

"Llamador de Ángel"

Vanha espanjalainen legenda kertoo,
että aikojen alussa, ajan aamuhämärässä,
kun metsät olivat vielä nuoria,
antoivat enkelit suojateilleen pienen kellon,
jolla kutsua heitä tarvittaessa.
Kello oli niin pieni, että se saattoi olla koko ajan mukana ja
niin suojattu, että sen ääni säilyi heleänä ja kirkkaana.
Aina vaaran uhatessa tai tarvitessaan apua
suojatin tuli helähdyttää kelloaan ja
enkelit kuulisivat sen ja tulisivat auttamaan.
Ainoa ehto oli, että kelloa ei koskaan tullut antaa kenellekään toiselle,
sillä silloin sen taika katoaisi.
Nyt aikaa on jo kulunut ja metsät ovat jo vanhoja ja käyneet vähiin,
mutta yhä enkelit kuulevat kellojen kutsun.      

(suurempi kuva tästä)
Läpimitta n.14mm
hinta 26 eur


(suurempi kuva tästä)
Läpimitta n.16mm
hinta 30 eur


(suurempi kuva tästä)
Läpimitta n.20mm
hinta 35 eur


Enkelikellot ovat käsityönä valmistettuja täyshopeisia koruja ( ei siis tiibetinhopeaa) ja niinpä niiden koko vaihtelee hieman. Myös korujen kuvioinnilla on oma symbolinen merkityksensä.

Enkelin Kutsujien ääni on miellyttävän heleä ja vaihtelee jonkin verran muun muassa koon mukaan.
Korut ovat lahjapakkauksessa ja niiden mukana tulee Enkelin Kutsujan legenda sekä hopeoitu ketju, jonka pituus on noin 45 cm.
Halutessasi voit käyttää korun kanssa myös pidempää nyöriä tai ripustaa sen vaikka avaimenperään.

NYT UUTUUTENA: Enkelin Kutsuja -korun mukana saat myös pienen vihkosen, joka kertoo enemmän Enkelin Kutsujasta.
Vihon mukana saat myös ohjeet, miten voit saada Enkelin Kutsujan kuiskauksen, viestin enkeleiltä vaikka joka päivä.

Lähetämme korut hyvin pakattuina kirjekuoressa, joten ne tulevat sinulle suoraan kotiisi. Hinnat sisältävät lähetyskulut.

Nyt voit saada korujen mukana myös persoonallisen kortin. 
Vauvalle,  äidille, valmistuneelle, lapselle, lapsenlapselle, ystävälle, rakastetulle,...
Kortin hinta on 3 eur

Käy katsomassa korttimalleja sekä eri korttien tekstejä

Monet odottavat äidit ovat löytäneet Enkelin Kutsujan.
Odotusaikanaan he pitävät Enkelin Kutsujaa pitkässä nauhassa masunsa päällä, jotta vauvakin voi kuulla enkelikellon helinän. Vauvan sanotaan kuulevan kellon äänen äidin vatsapeitteiden läpi aina 8:sta viikosta lähtien.
Lapsen synnyttyä Enkelin Kutsuja ripustetaan vauvan sängyn yläpuolelle tai vaunuihin ja kasvettuaan lapsi saa Enkelin Kutsujan koruksi tai vaikkapa avaimenperäksi.
Näin enkelit kulkevat aina lapsen mukana.
                               

Voit tilata oman Enkelikorusi sähköpostilla yhteystiedot-sivulta
tai soittamalla
050 431 4966/ Tarja Miettinen

Lähetämme korut samantien matkaan maksusuorituksen näkyessä tilillämme tai lähetettyäsi meille tilisiirrosta tositteen.



Enkelin Rukouspallo
 

Ethän luule varmaankaan,
ett rukoilu ois vaikeaa?
 
Pyydä apu tarvitessa,
kiitä vastaan ottaessa.
Siinä rukouksen on salaisuus,
ikivanha, silti uus.

Taivas vain odottaa,
milloin oikein auttaa saa
 matkamiestä matkallaan
Valon Tietä kulkemaan


Rukouspallo on pieni hopeinen pallo, jonka voit avata ja sulkea.
Kirjoita rukouksesi pienelle paperilapulle. Taita paperi sen jälkeen Rukouspalloon ja sulje pallo.
Rukouspallossa rukouksesi kulkee koruna arjessa mukanasi ja joka kerran koskettaessasi korua, voit tuntea, kuinka rukouksesi nousee kohti Korkeinta.


Halutessasi voit laittaa Rukouspalloon myös kuvan rakkaastasi, hänestä, jonka haluat pitää koko ajan lähellä sydäntäsi. Tai voit laittaa pienen esineen, kukan, kiven tai vaikkapa hiuskiehkuran muistuttamaan sinua jostain tärkeästä henkilöstä tai tapahtumasta.

   

Rukouspallon halkaisija on16mm.
Koru on 925-hopeaa ja sen kannessa on pieni ametisti kivi.

Korun hinta on 32 eur

Lähetyskulut sisältyvät korun hintaan.

Tarkemmat kuvat korusta
Koru on lahjapakkauksessa ja sen mukana tulee 45cm hopeoitu ketju.
Lisäksi korun mukana tulee esimerkki siitä, miten rukouspalloa voi käyttää.
Lähetämme korun hyvin pakattuina ja se tulee sinulle suoraan kotiisi.


Nyt voit saada korun mukana myös persoonallisen kortin. 
Kortin hinta on 3 eur

Käy katsomassa korttimalleja sekä eri korttien tekstejä
                               

Voit tilata oman Rukouspallon sähköpostilla yhteystiedot-sivulta

tai soittamalla
050 431 4966/ Tarja Miettinen

Lähetämme korut samantien matkaan maksusuorituksen näkyessä tilillämme tai lähetettyäsi meille tilisiirrosta tositteen.