MUUTOS JA HENKISYYS

Moni tuskailee sitä, ettei oikein tiedä, mihin uskoisi vai uskoisiko mihinkään. Sanotaan, että tämä nykyinen aika on arvovapaata aikaa,
että ainoa arvo, joka ihmisillä on, on raha.
Jos ympäröivä maailma puhuu rahsta, uskoo rahaan, elää rahalle, voi olla vaikea uskoa Jumalaan, Maailmankaikkeuteen, Absoluuttiin tai edes henkisyyteen.

Nuoret ihmiset saattavat sanoa reteesti, varsinkin kaverilleen ja porukassa, että ihan ”pimeetä tollanen jeesustelu tai joihinkin henkiin uskominen”, mutta yksin ollessa tai ollessaan kahden keskustelevan aikuisen kanssa jutellessa sävy muuttuu.
Sanojen sävy ei olekaan enää niin uhoava ja itsevarma, vaan pikemminkin ihmettelevä ja kyselevä.
Sillä sisimmässään jokainen ihminen tietää, että elämässä on kyse muustakin kuin vain tästä materiallisesta elämästä. On olemassa syvempiä, todellisia elämän arvoja.

Jokaisella ihmisellä on omat elämän arvonsa ja usein nuorilla nuo arvot   ovat todella korkeat ja ihanteelliset. Nuori ihminen näkee maailmamme kuitenkin ikään kuin ensimmäisen kerran. Muistan itse, kun nuorena nuomasin ensimmäisen kerran, miten raadollisia ja laskelmoivia ihmiset olivatkaan ja kuitenkin jossain alitajunnassani minulla vielä oli hämärä käsitys, usko, maailmasta, joka oli toisenlainen. Eivätkä ne ihmiset näin jälkeenpäin ajateltuina nyt niin hirveän pahoja olleet, huijasivat vain omalla totutulla tavallaan tyhmempiään.

Mutta nuori on ehdoton. Siksi nuorten radikaalisuus, totuudellisuus, armottomuus tuntuu usein niin repivältä. He vertaavat maailmaamme ihanteeseen, jonka alitajuisesti muistavat.
Riippuu tietysti nuoresta ja siitä ympäristöstä, missä hän kasvaa, miten hän suhtautuu tähän ristiriitaan.
Osa nuorista kapinoi omaa läheisiään vastaan, osa tuntee voimattomuutta ja merkityksettömyyttä ja kääntyy itseään vastaan. Suuri osa sopeutuu ja omaksuu ympäristön arvot.

Vain harva uskaltaa vaatia maailmaa muuttumaan ihanteiden mukaiseksi.
Toki heitäkin on. Heitä, jotka uskaltavat näyttää ja puhua  itselleen tärkeistä elämänarvoista ääneen. On nuoria, jotka uskaltavat kohottaa päänsä massasta ja sanoa: ”Eläimiä ei saa kohdella julmasti”, ”Kaikille maailmassa täytyy riittää ruokaa” tai ”Luontoa täytyy suojella” ja niin edelleen. He ovat todella tosissaan halutessaan parantaa maailmaa ja poistaa näkemänsä epäkohdat.
Ja kuinka valtavan upeaa tuo nuoruuden ihanteellisuus onkaan.

Tuohon nuoruuden ihanteellisuuteen vain valitettavasti liittyy usein myös epäkäytännöllisyys ja asioista tietämättömyys. Ja ennen kaikkea ajatus, että muun maailman on muututtava.

1960–70  -luvulla nuoriso kaikkialla maailmassa tahtoi myös muuttaa maailmaa.
Suomessa me valtasimme ”kansalle” rakennuksia ja marssimme muun muassa ydinvoimaa vastaan. Heiluttaen banderolleja me huusimme rytmikkäästi ”Ei ydinvoimaa, Ei ydinvoimaa!” ja katsopa vaan, miten paljon me saimmekaan aikaiseksi ydinvoimaloita Suomeen.
Sillä nyt tiedetään yleisesti, että alitajunta ei ymmärrä kieltosanaa. Toisin sanoen me oikein huutamalla huusimme ydinvoiman tulemaan.

Teiniliiton ansioista me teimme taksvärkkipäiviä nälkää näkevien ja lukutaidottomien afrikkalaislasten hyväksi. Jokainen kunnon 16-vuotias teiniliittolainen osasi puhua intohimoisesti niistä miljoonista nälkänäkevistä biafralaislapsista, joita länsimaat sortivat ja joille juotettiin länsimaiden pilaantunutta korvikemaitoa.

Taksvärkkipäivillä me teimme kuka mitäkin töitä ja toimme tienaamamme rahat kouluun. Näillä taksvärkkirahoilla Afrikkaan rakennettiin sitten valtava, kallis kirjapaino, jonka tarkoituksena oli painaa kirjoja afrikkalais-lapsille. Vuosia myöhemmin kylläkin selvisi, että tuo kirjapaino ei painanut ainuttakaan kirjaa, koska kukaan ei osannut käyttää koneita eikä sähköä  ollut riittävästi, minkä lisäksi koneet vielä ruostuivat Afrikan ilmastossa.

Ne 60–70 lukujen nuoret, jotka pyrkivät muuttamaan monia asioista, eivät ehkä onnistuneet kaikessa. Kuitenkin he onnistuivat paremmin kuin ehkä saattoivat silloin kuvitellakaan: he muuttivat itsensä ja sen myötä myös henkisen kasvun mahdollisuuksia maailmassa. Siinä he onnistuivat.
He eivät tyytyneet siihen mitä oli ja oli ollut, vaan he etsivät omaan elämäänsä todellisia henkisiä arvoja.

He matkustelivat, näkivät, lukivat ja perehtyivät erilaisiin uusiin näkemyksiin elämästä. He oppivat hyväksymään erilaisia totuuksia. Tullessaan sitten takaisin kotiin he toivat nuo näkemyksensä mukanaan.
Niinä vuosina heräsivät eloon ja levisivät länsimailla ja myös Suomessa voimakkaasti erilaiset, usein aasialaiset henkiset opit ja oppisuunnat.
1900- luvun lopun henkisellä vaihtoehtokirjallisuudella kuten myös silloin kehittyneet erilaisilla energiahoidoilla on juurensa 1960–70 luvun nuorison henkisessä heräämisessä.

He tekivät sen mahdolliseksi, että jokainen meistä voi tänään halutessaan, myös se alussa mainittu retee nykynuori ”voin ihan muuten vaan tulla kuuntelleen sua, vaikka että saisin hyvät naurut” (niin kuin eräs nuori mies minulle totesi), helpommin löytää henkisen tiensä. Voit lainata kirjastosta kirjoja, jotka opastavat henkisen tien ensimmäisille askeleille tai mennä  joogatunnille tai ottaa osaa meditaatioon, enkelitilaisuuteen tai energiahoitoon, osallistua luennolle, henkisen kasvun kurssille tai…
Mahdollisuuksia on lukemattomasti.

Mutta, jotta näistä mahdollisuuksista todella hyötyisi, on niissä kaikissa yksi ehto….niihin täytyy osallistua sydämellään. Niin kuin nuoret.

Tarja